nainhoitoeteneeLinssileikkaukset – näin hoito etenee

1 Maksuton ennakkoarvio

Halutessasi voit ennen esitutkimusta tulla silmäkirurgin tekemään maksuttomaan ennakkoarvioon. Siinä selvitetään, mikä on sinun soveltuvuutesi taittovirheleikkaukseen. Ennakkoarvio ei ole edellytys esitutkimukseen tulemiselle, vaan ajan voi tilata suoraan esitutkimukseen.

2 Esitutkimus

Ennen toimenpidettä leikkaava silmälääkäri tekee esitutkimuksen. Siinä keskitytään erityisesti leikkaukseen vaikuttaviin asioihin, mutta se on samalla perusteellinen silmien terveystarkastus.

Tutkimusten perusteella tehdään hoitopäätös ja -suunnitelma yhdessä potilaan kanssa. Aikaa esitutkimukseen kuluu noin tunti, koska tutkimustyön lisäksi aikaa on varattu runsaasti myös potilaan kanssa keskusteluun hänen näkötarpeistaan, riskeistä ja potilasta askarruttavista asioista. Tutkimuksessa silmän mustuainen suurennetaan, mikä mahdollistaa silmänpohjan huolellisen tutkimisen.

Esitutkimukseen tullessa huomioitavaa:

Ota mukaan vanhat silmälasireseptit ja silmälasikortit sekä tietysti myös nykyiset lasit. Ota mukaan Kela-kortti ja lista käyttämistäsi lääkkeistä.

Esitutkimukseen tullessa ei saa käyttää pehmeitä piilolaseja viikkoon, puolikovia kahteen viikkoon eikä kovia piilolaseja kolmeen viikkoon. Jos on kuitenkin käyttänyt tuona ajanjaksona piilolaseja, tulee siitä ilmoittaa lääkärille. Tällöin esitutkimus voidaan tehdä, mutta sarveiskalvon topografiatutkimuksen tulos tarkistetaan mahdollisesti toisena ajankohtana ennen leikkausta.

Esitutkimuksessa suositellaan sinulle sopivinta leikkausmenetelmää. Laserleikkaus on yleisin tapa korjata näköä haittaavaa taittovirhettä, mutta joissakin tapauksissa linssileikkauksella saadaan parempi lopputulos.

3. Linssileikkaus

Linssileikkauksessa silmän oma mykiö korvataan keinomykiöllä. Esitutkimuksessa päätetään käytettävän keinomykiön tyyppi. Keinomykiö voi olla joko multifokaali-tai yksitehokeinomykiö. Multifokaalikeinomykiön avulla kumpikin silmä voi nähdä kauas ja lähelle, mikä mahdollistaa mainion stereonäön, kaukonäön ja lähinäön toimenpiteen jälkeen. Jos yksitehokeinolinssillä kumpikin silmä laitetaan näkemään hyvin kauas, saavutetaan ylivertainen stereonäkö, tällöin tarvitaan kuitenkin lukulasit lähelle katsoessa.

Yksitehokeinolinssillä voidaan päästä myös eroon lähilaseista siten, että toinen silmä laitetaan hyvin kauas ja toinen silmä hyvin lähelle näkeväksi (ns. Monovision). Tällöin kuitenkin pienen tekstin näkeminen vaatii laimeat lähilasit, normaali lehden teksti näkyy ilman laseja. Multifokaali-ja yksitehokeinolinssillä  voidaan haluttaessa korjata myös hajataitteisuutta.

Linssileikkausta edeltävänä päivänä silmiin tiputetaan puhdistavaa antibioottitippaa. Leikkaus tehdään leikkaussaliolosuhteissa.  Silmän sisään laitettavan keinomykiön vahvuusmittaus tehdään joko leikkauspäivänä tai aiemmin, mittausajankohta selviää esitutkimuksessa.

Leikkauspäivänä hoitaja ottaa sinut vastaan ja kertoo leikkauksen jälkeisestä hoidosta. Alaluomen alle laitetaan pieni lääkeainetta sisältävä lamelli, joka laajentaa mustuaisen. Anestesialääkäri on mukana leikkauksessa ja huolehtii asiakkaan yleisvoinnista leikkauksen aikana. Leikkauksessa silmä puudutetaan silmätipoilla.  Toimenpide kestää silmää kohden yleensä 20-30 minuuttia. Leikkaus on kivuton, eikä silmässä leikkauksen jälkeenkään ole kipua, ohimenevää roskan tunnetta saattaa olla. Näkö palautuu nopeasti.

Esitutkimuksen yhteydessä annetaan reseptit silmätippoihin, joita käytetään ennen ja jälkeen leikkauksen. Sairaalassa oloon leikkauspäivänä kannattaa varata kaksi – kolme tuntia. Mahdollisten ongelmien tai kysymysten varalta sinut leikannut silmäkirurgi on tavoitettavissasi leikkauksen jälkeenkin.

Leikkaukseen tullessa huomioitava:

  • Mikäli olette yli 60-vuotias, tarvitaan sydänfilmi (EKG), ellei sitä ole otettu 3 kuukauden sisällä ennen suunniteltua leikkausta. Sen voi otattaa esimerkiksi terveyskeskuksessa tai työterveydessä (jonne tarvitsette oman lääkärin lähetteen).
  • Älä meikkaa tai käytä haju- tai partavettä ennen toimenpidettä.
  • Alkoholia ei ole hyvä juoda leikkausta edeltävänä iltana.
  • Edeltävänä iltana on hyvä käydä suihkussa ja pestä hiukset, koska leikkauksen jälkeen on viikon hiustenpesukielto.
  • Leikkausta edeltävänä päivänä silmiin tulee laittaa lääkärin määräämät antibioottitipat.

4 Jälkihoito ja näön toipuminen

Leikkauksesta toipuminen sujuu yleensä nopeasti ja useimmiten näkökyky parantuu pian toimenpiteen jälkeen. Toimenpidepäivänä silmässä voi olla roskan tunnetta. Leikkauksen yhteydessä silmien pinnalle teipataan läpinäkyvät suojakilvet, jotka voi poistaa seuraavana aamuna. Niitä käytetään öisin viikon ajan. Jälkihoitotippoja käytetään yleensä kolmen viikon ajan, yksi tippa päivässä riittää.

Silmän  hieromista on varottava kuukauden ajan toimenpiteestä. Raskaampien taakkojen nostoa tulee välttää  kahdesta kolmeen viikkoa. Sairauslomaa tarvitaan yleensä kolmesta neljään viikkoa, työnkuvasta riippuen.

5 Jälkitarkastukset ja seuranta

Linssileikkauksen jälkeen ensimmäinen kontrollikäynti on viikon kuluessa, sen jälkeen kuukauden kuluttua ja tämän jälkeen vuoden kuluttua leikkauksesta.  Jälkitarkastuksessa varmistetaan, että silmä on parantunut hyvin ja silmän sisään laitettu keinomykiö on hyvin oikeassa paikassaan.

6 Maksu

Maksu suoritetaan käteisellä tai pankkikortilla sairaalasta lähtiessä. Kelakorvaus on mahdollista vähentää laskun loppusummasta näyttämällä Kela-kortti osastolla.