luomileikkaukset

Olen käyttänyt luomileikkauksissa eri tekniikoita 1990-luvulta lähtien. Käyttämämme radiofrekvenssimenetelmä on mielestäni erinomainen sen tarkkuuden vuoksi.

Luomileikkaukset

Yläluomileikkaus

Iän myötä iho ja sen tukikudokset löystyvät.  Silmien yläpuolinen ihopoimu veltostuu ja alkaa painaa yläluomia. Tällöin silmien aukipitäminen on raskasta ja on tunne, että otsaa täytyy kohottaa, jotta silmät pysyvät kunnolla auki. Ilmeestä tulee väsynyt ja alakuloinen.

Veltostunut ja laskeutunut ihopoimu saattaa myös kaventaa näkökenttää yläsuuntaan. Usein roikkuvat yläluomet ovat lääketieteellinen haitta.

Yläluomien runsas iho tai runsas rasvakudoksen muodostuminen voi olla myös periytyvä ominaisuus, tällöin ongelma voi esiintyä jo nuorenakin.

Korjausleikkaus

Ongelma voidaan hoitaa leikkauksella, joka on potilaalle helppo ja kivuton eikä siihen liity merkittäviä riskejä. Potilas saa ennen leikkausta esilääkityksen, hoitaja huolehtii leikkauksen aikana potilaan mukavuudesta.

Leikkauksessa poistetaan  paikallispuudutuksessa yläluomilta ylimääräinen iho ja tarvittaessa rasvakudosta, arpi jää piiloon luomivakoon. Leikkaus voidaan tehdä veitsellä, laserilla tai radiotaajuudella toimivalla sähköisellä leikkauskärjellä. Turun Silmälaserissa käytetään nykyisin radiotaajuusmenetelmää eli radiofrekvenssimenetelmää. Siinä ihoviilto saadaan tehtyä hyvin tarkasti ja leikkauskärki hyydyttää verenvuodon edetessään, toipuminen on nopeaa ja leikkaustulos siisti jo nopeasti leikkauksen jälkeen.

Leikkauksen jälkeen

Leikkauksessa laitettu iho-ommel  poistetaan viikon kuluttua. Toimenpiteen jälkeinen kipu on yleensä hyvin vähäistä, varmuuden vuoksi annamme kipulääkettä toimenpiteen yhteydessä. Haava-alueen saa kastella kahden päivän kuluttua leikkauksesta. Sairausloman pituus määräytyy työn fyysisen rasittavuuden ja leikkauksen aiheuttaman tilapäisen kosmeettisen haitan perusteella. Leikkauksen jälki on noin kahden viikon kuluttua niin siisti, että työ, missä kosmeettista haittaa ei saa olla, on mahdollinen.

Maksuton ennakkotutkimus

Silmäluomileikkausta suunnittelevan kannattaa tulla leikkaavan lääkärin vastaanotolle maksuttomaan ennakkotutkimukseen. Ajan voi varata soittamalla meille puh. 020 734 9620.

Olen erittäin tyytyväinen hankkimaamme uuteen radiofrekvenssilaitteeseen. Veitsellä tehtyyn leikkaukseen verrattuna mustelmien syntyminen on merkittävästi vähäisempää.

Olen erittäin tyytyväinen hankkimaamme uuteen radiofrekvenssilaitteeseen. Veitsellä tehtyyn leikkaukseen verrattuna mustelmien syntyminen on merkittävästi vähäisempää.

Kustannukset

Leikkauksen hinta potilaalle riippuu siitä, onko kyseessä esteettinen korjaus vai voidaanko leikkaus katsoa sairauden hoidoksi. Päätöksen tästä tekee leikkaava lääkäri maksuttomassa ennakkotutkimuksessa KELAn asettamien kriteerien perusteella. Mikäli kyseessä on sairauden hoito, kustannus potilaalle on 1364 euroa (1490 euroa – Kelakorvaus 126  euroa = 1364  euroa). Esteettisessä leikkauksessa kustannus potilaalle on 1848 euroa, koska tällöin ei saa KELA-korvausta ja hintaan on lisätty 24 %:n arvonlisävero. Mainitut hinnat sisältävät luonnollisesti molempien yläluomien korjauksen.

Silmäluomien näpyt ja kasvaimet

Poistamme myös silmäluomien ja silmien ympäristön näppyjä ja suurempia kasvaimia. Leikkausmenetelmä valitaan poistettavan kohteen mukaan. Mikäli epäillään pahanlaatuisuutta kasvaimessa, lähetetään näyte patologille tarkkaa diagnoosia varten. Leikkauksen suunnittelua varten varaa aika soittamalla meille puh. 020 734 9620.

Leikkauksen kustannus riippuu poistettavien näppyjen tai kasvainten lukumäärästä ja laajuudesta. Tyypillinen potilaalle tuleva kustannus tällaisesta leikkauksesta on 320 euroa.

Tässä on kerrottu yleisimmistä luomileikkauksistamme. Voit kaikissa silmäluomien ongelmissa kääntyä puoleemme varaamalla ajan vastaanotolle. Ohjaamme sinut sopivaan hoitopaikkaan, vaikka tapauksessasi vaadittava leikkaus ei kuuluisikaan valikoimaamme.

Katso hinnasto